Olen varmaan vähän ihastunut. Vaikken tahdo sitä edes myöntää itselleni. Miksi ei vain voisi olla. Antaa asioiden mennä niin kuin ne menee? Hyväksyä lopputulos, on se sitten mikä tahansa? Mutta ei kun ei. On pakko hermoilla. Miettiä että mitä se nyt mahtaa ajatella. Kuinka tosissaan on. Ja ennen kaikkea. Onko hänellä muita suhteita?!

Kun ollaan muutaman päivä oltu erossa, että ei olla nähty. Alkaa tulla epäilyksiä suhteen nähden. Ehkä se johtuu vain omasta epävarmuudestani. En tiedä. Joskus olen miettinyt että "nyt on pakko saada jotain selvyyttä tähän" tai että "nyt.. katsotaan mitä tapahtuu jos olisinkin vähän kylmempi.." Mutta ei loppujen lopuksi niin ikinä käy. Kun ollaan yhdessä, ei mene kauaa kun jo hymyilen ja naureskelen. Tunnen hyvää oloa ja perhosia lepattelee vatsanpohjassa. Miksi aina ei voisi olla suunnilleen noin?! Miksi sen epävarmuuden pitää tulla väliin. Ja jollain tavalla pilata ilo kun ei olla yhdessä? En tarkoita että meidän pitäisi olla enemmän yhdessä, vaikka välillä se kivalta tuntuisikin. Kumpikin tarvitsee kuitenkin omaa aikaa. Ja suhde on aika "aluillaan". Vaikka jonkin aikaa ollaan jo tunnettu.

Ehkä haluisin vain tietää että mitä toinen osapuoli ajattelee, että voisin rentoutua. Ja sitten voitaisiin vain katsoa että mitä tästä tulee. Olen huono luottamaan ihmisiin. Varsinkin tälläsissä tilanteissa, koska en halua satuttaa itseäni. Monet tunteet ja ajatukset mitä koen, on vain itsesuojelua. Suojelen itseäni pahalta, mutta siinä samassa voi käydä niin että torjun myös jotain hyvää. En halua pelon takia menettää tai olla huomaamatta jotain kallisarvoista.

Pitäisi varmaan puhua. Mutta.. Se tuntuu vaikealta. Suhde kuitenkin sen verran aluillaan, että jos asiat olisi toisin päin, niin voisin kokea sen melkein ahdistavana. Jos toinen alkaisi puhumaan että missä nyt mennään jne.

Aluksi ajattelin ihan rennosti vain, että katsoo mihin tämä tästä päätyy. Ajattelin että on mukavaa tapailla. Siitä huolimatta että on sellanen mahdollisuus ettei tästä tule mitään sen enempää. Silloin kaikki tuntui helpommalta. Nyt kuitenkin "kaikki" on toisin. On tunteet pelissä. Ne tunteet joita koitan parhaani mukaan peitellä.En halua josain vaiheessa kuulla että en olekaan ollut ainoa jota hän on tapaillut tmv. Se satuttaisi. Ehkä olen jotenkin ansainnut tämän. En tiedä. Ehkä.

En oikein tiedä, miten kannattaisi nyt toimia. Annanko tunteideni vain tulla, mutta vähän toppuuttelen niitä ja olen hänelle niitä liikaa näyttämättä. Vai koitanko ottaa sen roolin että vain tapaillaan jne. Kiellän tunteeni?!