Kesäloma, kesäloma. Joka paikassa ja joka puolelta siitä kuulee. En jaksaisi kuunnella sitä. Olen katkera paska. Tulee mieleen ne ajat jolloin itse vietin koko kesän pituisia kesälomia. Peruskoulu. Ajat jotka olisivat voineet sujua paremminkin. Miksen ole koskaan saanut apua mistään? Miksi diagnoosinkin jälkeen vain lähetettiin kotiin ja käskettiin vanhempani piilottaa lääkkeet ja jättää niitä esille vain muutaman kerrallaan itsemurhariskin takia? Oh why?

Tuntuu että olisin menettänyt ystäväni. En tiedä mistä johtuu etten ole hänestä vähään aikaan kuullut mitään. Olen ajatellut että vaikka kuka munt jättäisi, niin hän pysyisi aina rinnallani. Ikuisesti. <3
Mutta nyt olen jäänyt yksin. Jätetty ruoskittuna nurkkaan nuolemaan yksin omia haavojaan.